torstai 19. helmikuuta 2015

Sattuma siika

Tänään pääs taas parin vähän heikomman reissun jälkeen kalan makuun.

Ollaan käyty Päijänteellä nypyttämässä lähestulkoon tyhjää. Alunperin suunnittelimme tekevämme tänään reissun Keiteleeseen, mutta se vaihtuikin eilen illalla omaan kotijärveen Lievestuoreelle.

Lähdimme kasin maissa ajelemaan ottipaikoille. Keli oli pilvinen ja pientä tihkusadetta oli ilmassa, mutta ihan sama! Ilma oli kuitenkin lämmin. Koko päivänä ei kyllä palellut. Ja mulla oli mukana tuliterä kaiku!!

 Tänään oli nyt se päivä kun käytin omaa kaikua ekan kerran. 
Ostin viime viikolla Lowrancen Elite 3x:n ja siihen 5Ah:n akun. Kotona Jaakon kanssa sitten tuunattin sitä anturia niin, että siihen tuli sellainen puolimetrinen metalliputki, joka sitten tipautetaan avantoon. Akku, johdot ja näyttö on nyt väliaikaisesti tollasessa pöntössä, kun ei meinaa millään löytyä tarpeeksi pientä styroksi kylmälaukkuu. Mut toimi tossakin ihan hyvin. Ainut et se pääsee aika paljon siinä heilumaan, niin kerran oli johdot irti akusta.

Tällanen viritelmä kulkee siis mukana. Anturi pujahtaa sopivasti tuohon sivutaskuun liikkuessa.

No ylläri ylläri mä tykkäsin kaiulla pilkkimisestä ihan tosi paljon! Siis me oltiin 7h ja se aika meni ihan hujauksessa. Se on niin mielenkiintosta tuijottaa sitä näyttöö ja yrittää saada kalaa nappaamaan. Mä jäin ehkä liian kauaks aikaakin jallittelemaan jotain pikkusinttejä, kun en vielä oikein osaa katsoa onko se iso vai pikkufisu. Mutta ei mua nää kyllä pilkillä enää ilman kaikua. Niin koukuttavaa se vaan on! Mutta en todellakaan ole sitä mieltä, että pilkkiä ei voisi ilman kaikua, vaan että se on omasta mielestäni vielä mielekkäämpää sen kanssa. Ja toivottavasti joskus osaan hyödyntää sitä niin, että siitä olisi myös apua pilkinnässä! :D
Yks miinus siinä kyllä on, Mun niska! Auts! Ei oo ehkä ihan paras asento niskalle, kun tuijottaa koko ajan sitä ruutua. Tekee pikkusen kipeetä tällä hetkellä. Mut hei, eiköhän siihenkin totu!




No pikkuista ja välillä vähän isompaakin ahventa nousi jäälle. Ei mitään älytöntä kalantulo ollut, mutta sellaista sopivaa! En olisi kyllä jaksanut fileroida enää yhtään enempää! 
Puolenpäivän aikoihin kairasin reihän vähän kauemmas muista ja tiputin Jaakon tekemän tasurin veteen, missä on mätikoukku alla. Värinä maitomies.


Tasuria vastaan lähti heti pohjasta nousemaan viiva, tosi ohut ja nappasi heti tasuriin. Nostin sen jäälle ja se oli ihan pannukokoinen ahven. Tipautin tasurin uudestaan ja sama juttu. Pohjasta lähti nousemaan ohut viiva ja ajattelin että samanmoinen ahven sieltä syöksyy, mutta ei. Vavassa tuntu ihan kunnon nykäsy ja eikun nostamaan. Tunsin heti et nyt on iso! Meinasin jo huutaa Jaakolle ja Tumpille, mut olinkin ihan hiljaa, koska aattelin et jos alan huutelemaan niin se pääsee ihan varmasti karkuun. Sitten kauhea pähkääminen, että pitääkö se anturi nostaa ylös reiästä vai mahtuuko kala siitä?? No päätin et kyllä se mahtuu ja nostin ihan hyvänkokosen siian jäälle!!!! JES!!!! Kyllä kädet täris sen jälkeen! Ja siis mitä ihmettä?! Siika? Pohjasta? Ja vielä tasapainolla? Mä kun oon aina luullu et siika ottaa vaan pieneen kultaiseen mormuskaan ja se ottaa ihan jään alta, eikä tosiaankaan uiskentele pohjassa! Mutta välillä näitä sattumia tulee. Ja hyvä niin! Just tän takii pilkkiminen on ihan parasta, ei voi koskaan tietää mitä sieltä tulee!


Lisää ei siikoja enää tullut. Ja vaihdoimme paikkaakin vähän erimestoille missä yleensä on oltu. Ja ahventa tuli. Tai no mä en kyl saanu enää ku ihan sinttejä, mut ehkä mun kiintiö oli jo tullut täyteen.


Meni siinä kaikkiaan neljä tuntia, että saatiin fileroituu ja pyöräytettyy munassa ja korppujauhoissa ja paistettua ahvenet. Mutta kyllä ne on herkkua! Nyt on masut täynnä ja ei muutakun suunnittelemaan uusia reissuja! 


-Riksu


8 kommenttia:

  1. Sellaisia pieniä kylmälaukkuja saa ainakin Etralta.

    VastaaPoista
  2. Styrox 11litr. kylmälaukku kork. 25 lev. 31.5 ja syv. 25 Ainakin Kärkkäisen verkkokaupassa,( löytynee myymälästäkin)

    VastaaPoista
  3. Hei kiitos Mari ja Jouko! Alan heti etsimään netistä! Kumpaakaan ei taida tässä Jyväskylän seudulla olla...

    VastaaPoista
  4. Etra on Seppälässä ennen Ahjo-grilliä ja Lidliä samalla puolen katua(ahjokadulla), samassa pihassa on Nesteen kylmäasema. Etrass on kyl työkaluja ym. mut siinä vieressä on Etola (oesko Mari tarkottanu sitä) siellä on kippoo ja muuta vastaavaa,voes ehkä löytyykki. Kärkkäinen on Ylivieskassa ja Lahessa. Et verkkokauppaan.

    VastaaPoista
  5. Sorry, Etola ja Etra on Seppäläntien ja Vasarakadun risteyksessä.Muistin väärin ahjokadun Ahjo-grillistä. Etolan verkkokaupassa näky olevan niitä pienii laukkui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minua hämäskin toi Etra! Etolahan täältä tosiaan löytyy. Täytyy käydä katsastamassa valikoima! :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Juu en tullu ajatelleeksi että siellä ei ole Etraa vaan Etola kun meillä niitä Etoloita ei enää ole vaan kaikki Etroja.

    VastaaPoista