Uusi koira, oma haulikko ja toinen riistalaukaus

Ohhoh jopas on taas vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen kuulumisia kertoillu. Tässä ollut vähän muuttohässäkkää niin ei ole kerennyt/jaksanut kirjoitella. Nyt alkaa jo paikat olemaan sillä mallilla että on aikaa muuhunkin! Kalalla ei ole tullut käytyä pitkään aikaan! Nyt vain odotellaan niitä jäitä. Käytiin Jaakon kanssa tänään jo katselemassa olisiko yksi lampi jäässä. Olihan se! Mutta vain sentin verran.. Ei ihan vielä ole pilkillekään asiaa. Kelit vain lämpenee täälläpäin.

Ensimmäinen suuri uutinen on kyllä se, että meille tuli perheenlisäystä marraskuussa! Haimme Iisalmesta Riistapiiska Lapinkulta nimisen suomenajokoiran, Hipun. Hippu oli 5kk ikäinen kun hän tuli meille ja opettelee vielä mitä siellä metsässä pitää tehdä. Eilen tosin kävelimme metsässä ja jänis pomppasi Jaakon edestä. Muutaman sekunnin ajan Hippu vaan tuijotti pupua selkeästi miettien että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä?! Sitten se ampaisi perään haukkuen ja ajoi pupua n. puoli tuntia. Kun hukkasi pupun yritti vielä tosi kauan löytää sitä uudestaan, mikä on myös hyvä merkki ettei luovuta samantien. Taitaa olla Hipulla verissä tuo meno. Aika näyttää millainen ajokoira hänestä tulee, sohvakuningatar hän on ainakin! :)

Olin tosiaan käynyt poliisiasemalla hakemassa itselleni aseen hankintalupaa, mistä jo aiemmin kerroinkin. Viime viikolla päätimme lähteä Jaakon kanssa Pieksämäelle GreenTrail nimiseen eräliikkeeseen katsomaan minulle sopivaa haulikkoa. Olin etukäteen jo melkeinpä päättänyt että haluan Beretta Silverpigeon- merkkisen päällekkäispiippuisen. Mallailin siellä muutamia haulikkoja käteen, mutta mukaanhan sieltä lähti tämä kyseinen ase. Ihan huippua, että mulla on nyt ihan oma metsästysase. On itselle niin paljon kivempi, että on tuttu ase matkassa ja on aivan varma siitä miten se pelittää.

Poliisiasemalla kävin vielä pyssyn näyttämässä ja nyt on sille myös kantolupakin. Aseen hankintaprosessi on nyt siis päättynyt.

Ja joululahjaksi sain jo kuksan ja pari puukkoa! Niitä mulla ei ollutkaan.

Muutimme tosiaan tänne varsin korpeen, joten pääsemme käyttämään koiria ihan lähimetsässä maanomistajan luvalla. Kävelimme viime viikolla siinä Taigan kanssa ennenkuin lähdin töihin ja huomasimme maassa ihan tuoreet pupun papanat. Siitäkös Taiga innostui pupua etsimään, hajut oli niin tuoreet. Odottelin siinä paikallani kun huomasin silmäkulmassani jotain liikettä. Nostin katsettani ja niin puhtaan valkoinen jänis kipittää suoraan minua kohti. Se tuli melkein metrin päähän ja yritin ottaa siitä kuvaa, kun se säikkyi ja paineli menemään. Pian Taiga alkaa haukkua ja lähtee seuraamaan pupua. Ajo alkoi ja oli aika pätkivää, tosin tuuli aika kovaa ja meni aika kauas, että voi olla etten vain kuullut. Vähän ajan kuluttua Taiga oli hukannut pupun ja tuli luokseni. Ihan hyvä tosin niin kerkesin töihin! Ja ihan mahtavaa että parin sadan metrin päässä talostamme majailee ainakin yksi puppeli.

Taiga, jänisten kauhu :P

Viime perjantaina kävin sitten Taigan kanssa uudestaan etsimässä tätä pupua. Nyt oli pyssykin matkassa. Taiga ei ainakaan vielä osaa itsenäisesti etsiä jäniksen hajuja vaan sen kanssa täytyy kävellä metsässä. Koko ajan se kyllä käy isompia lenkkejä heittämässä. Ehkä se siitä ja musta on oikeastaan kivempi kävellä vähän kun olla vaan paikallaan metän reunalla. No Taiga meni taas omaa lenkkiään mun edellä ja sitten kuului ensin kimeä haukahdus (pupu nähty) ja sitten alkoi tasainen ajohaukunta (pupun perässä juoksua). Voi että tuo hetki on oikeasti kaikista jännin! Samantien panokset piippuun ja hiippailemaan oletetulle paikalle mistä jänis voisi tulla. Taigalla ei ollut edes tutkapantaa kaulassa, joten piti ihan vaan kuunnella tarkasti missä ajaa. Kävelin pikkusen sitä paikkaa kohti missä näin pupun viimeksi menevän. Jäin kolmen uran risteykseen odottamaan, josta oli hyvät näkymät moneen suuntaan. Taiga ajoi todella hyvin, välillä ajo tosin katkesi tai meni niin kauas etten kuullut. Kun ajo tuli lähemmäs minua odotin vain että näkisin pupun vilahtavan. Ja niinhän minä näin! Suoraan edessäni, mutta oli niin kaukana ettei ollut järkeä yrittää ampua. Kohta Taigakin tuli perässä ja lähdettiin selkeästi uudelle lenkille. Ajo vain jatkui ja jatkui. Lopulta ajo kesti 2 tuntia!! Siis huhhuh! Kyllä oli Taiga puhki kun viimein luovutti pupun perässä juoksemisen. Sen jalat oikein tärisi ja alkoi heti tekemään pesää mun viereen. Vähemmästäkin väsytti kun edellinen pisin ajo oli vain puoli tuntia. Mutta hyvä Taiga!!

Taiga aivan puhki! Onneksi jaksoi kotiin syömään lepämään :)

Viime sunnuntaina suuntasimme vähän kauemmaksi, vajaan tunnin ajomatkan päähän metsälle.

Ensin minä lähdin kävelemään Taigan kanssa lenkkiä metsään ja Jaakko jäi tielle jousen kanssa odottamaan. Tällä lenkillä ei pupua löytynyt. Vaihdoimme osia ja Jaakko lähti kävelemään tien toista puolta Taigan kanssa ja minä jäin odottamaan. Vähän ajan päästä kuului se ihanan jännittävä kimeä haukahdus jonka perään tasaista haukkua. Taiga oli pupun perässä. Äkkiä pyssy käteen ja tutkailemaan kartasta mihin suuntaan pupu vie. Katsoin kumpaan suuntaan tietä pupu suuntaa ja sitten vain odottelemaan kävisikö niin hyvä tuuri että tullessaan tielle jänis kääntyisi minun suuntaan. Otin varmistimen jo pois päältä ja odotin ihan liikkumatta. Kuulin Taigan haukkuvan koko ajan lähempänä. Ei aikaakaan kun kulman takaa tietä juoksentelee hiljaa jänis suoraan minua kohti. Pahin pelkoni on ollut etten osaa arvioida etäisyyttä jänikseen. Kuinka lähelle hermot kestää sen päästää. Hoin vaan mielessäni odota odota odota.. Sitten kun etäisyys tuntui sopivalta nostin piipun, tähtäsin ja ammuin. Ja siihen taas jäi!! Siis mitä?! Se ei karannut! Kohta Taigakin juoksenteli pupun luo! N. puolen tunnin ajo pupu selätetty. JEEEE!! 

Oikeasti tää on kyllä myös niin paljon tuurista kiinni, että se pupu osuu kohdalle. Ja miten se nytkin lähti tulemaan suoraan mua kohti? Ei niistä tiedä millaista lenkkiä heittävät.. Kun tässä tulee nyt käytyä metsällä niin alkaa varmaan oppia mistä paikoista ne yleensä kulkevat ja millaisissa paikoissa majailevat. Sen ainakin tiedän jo nyt, että koska maa ei ole kovin valkoinen ja puput ovat, niin ovat tosi arkoja ja pysyvät piilossa eivätkä liiku kovin paljon. Jäniksen metsästys jatkuu helmikuun loppuun asti, eli hyvin kerkeää käydä oppimassa uutta varsinkin kun näyttää siltä ettei pilkillekään vielä vähään aikaan pääse.

Suolistin pupun ja annoin Taigalle palkinnoksi maksan, keuhkot ja sydämen. Herkkua tuntui olevan! Kotona laitoimme sen vielä roikkumaan maakellariin ja viikonloppuna teemme siitä paistia leivinuunissa. Namiiii.

Varoitus! Seuraava kuva ei ole heikkohermoisille! Äiti varo, verta näkyvissä ettet vaan pyörry! :D

Maha auki, sisälmykset ulos ja roikkumaan. Aika helppoo jo!

Jäniksen metsästys on niin jännittävää ja mahtavaa että olen ihan koukussa! Mä oon oikeasti tosi yllättynyt että kaks kertaa oon ampunut jänistä ja kummallakin kerralla osunut. En ois voinu uskoo! Ehkä seuraava menee jo ohi.. Jaakko tosin sanoi, että pupuihin on ihan helppo osua verrattuna lintuihin joissa pitää olla pikkusen nopeammat refleksit ja mä tiedän et oon tosi hidas, joten ehkä tää pupujen metsästys on mun juttu. Mut saa nähdä, mulla on vielä kaikki muu kokeilematta! ;)

Ps. Paistettiin muuten jo yks kinkku leivinuunissa niin oli muuten hyvää eväsleipien päällä!! Korostan sanaa oli.. Se kinkku oli ja meni.. Uutta ostamaan! :D

Terkuin Riikka