Ensimmäinen riistalaukaus

Noniin tulihan se sieltä! Pääsin vihdoin ampumaan sen ensimmäisen riistalaukauksen. Ja sehän päättyi juuri niinkuin pitikin. Aivan mahtava fiilis.

Alunperin ei oltu edes suunniteltu että lähtisimme metsälle tänä päivänä. Aamupalan jälkeen ajattelimme kuitenkin Jaakon, Jaakon iskän Tumpin ja Taigan kanssa käydä lähistöllä olevassa paikassa katsomassa olisiko pupu vielä maisemissa. Se oli siellä aiemmin syksystä nähty, mutta nyt vähään aikaan ei siitä ollut mitään havaintoa. Lähettiin vaan vähän kattelemaan  ja paistelemaan makkaraa.

Makkaratulilla :)

Vähän aikaa sitten kävin läpi oman ampuma-aseen hankintalupaprosessin. Ensin piti todistaa poliisiasemalla tarkoitus mihin asetta olin hankkimassa ja millaista asetta. Tämä oli itselle varsin yksinkertainen juttu, sillä aseeksi halusin haulikon ja sillä metsästettävä riista tulisi olemaan vesilinnut, metsäkanalinnut sekä jänikset. Pienriistaa siis vielä toistaiseksi. Pääsin samalla poliisiasemareissulla suorittamaan ns. Pällitestin, jossa lyhykäisyydessään pyritään testaamaan onko minulla taipumusta itsetuhoisuuteen tai mielialaongelmia. Kysymykset oikeasti naurattivat välillä, mutta jos tämän testin avulla saadaan haravoitua oikeasti pois edes muutama väärillä perusteilla asetta hankkiva, on se varmasti ajanut asiansa. Testi sisälsi reilusti toistasataa erilaista väittämää joihin vastasin kyllä tai ei. Heti testin tehtyä sain virkailijalta vastauksen että testi oli mennyt onnistuneesti läpi ja minuun oltaisiin yhteydessä jolloin varattaisiin aikaa poliisin kanssa haastatteluun.

Taisi olla jo seuraavalla viikolla kun asemalta oltiin minuun yhteydessä ja sain ajan varattua. Lueskelin vähän keskustelupalstoja mitä tämä haastattelu tulisi sisältämään. Ja hui mitä kaikkee sieltä löytyi. Jollekin poliisi oli alkanut kovistelemaan että mihin sinäkin akka asetta tarvitset ja muillakin oli kokemuksia joissa poliisi oli yrittänyt ns. saada hakijaa kuumenemaan ja näin arvioisi reaktioita. Mutta nämä on taas näitä keskustelupalstojen heikkouksia että ei voi tietää pitääkö ne lähellekään paikkaansa. Odottelin sitten aika jännittyneenä Jyväskylän poliisiaseman aulassa, kunnes jylhän kuuloinen miesääni kutsui minua nimeltä. Auts, tietty mulle sattui iso, kalju ja äkäisen oloinen poliisi. Itselle poliisi on aina ollut ja on edelleen suuri auktoriteetti, joten kyllähän se vähän jännitti kun menimme istumaan vastakkain hänen toimistoonsa. Voin sanoa etten ikinä ole ollut missään noin hiillostavassa tilanteessa. Poliisi ei ollut minua kohtaan töykeä, mutta ymmärrettävästi halusi saada kunnolla selville miksi nuori nainen haluaa metsästää. Ja olenko minä sopiva sellaiseen vastuuseen minkä aseen hallussapito edellyttää. Eniten poliisia mietitytti se onko ilmoittamani puoliautomaatti haulikko minulle ehkä sittenkään sopiva ase ensimmäiseksi. Hän kehotti vakavasti harkitsemaan päällekkäispiippuista, jotta kaikki metsästyspäivän tilanteet olisivat minulle mahdollisimman helppoja. En aikonutkaan ostaa asetta heti vaan kokeilla eri vaihtoehtoja ja tehdä päätöksen vasta sitten. Reilun tunnin keskustelun perusteella poliisi myönsi minulle hankintaluvan. Kyllä kädet tärisi kun astuin huoneesta ulos, mutta olo oli kyllä huojentunut. Onneks tällaiseen haastatteluun ei joudu kuin ensimmäistä asetta ostaessa. Hienoa, että poliiseilla on aikaa tehdä kaikkien aseen hankkijoiden kanssa tämä haastattelu, sillä varmasti saadaan myös karsittua pois epäsopivat.

Vähän aikaa sitten kävin kokeilemassa puoliautomaattia ja onhan se totta että en minä meinaa millään saada niitä panoksia edes pois. Niissä on vaan sellainen pieni "nappi" mistä painetaan. Muutenkin sen käyttö on itselle vähän jopa ahdistava. Niin paljon muistettavaa.. Nyt lainasin sitten tälle viimeisimmälle reissulle päällekkäispiippuisen haulikon. Piippu keskeltä auki, panokset piippuun, ase kiinni, varmistin pois ja pam. Muutenkin helppo kantaa niin että haulikko halki ja tilanteen tullessa panokset vain taskusta nopeasti piippuun.

Saavuimme metsälle ja Jaakko ja Taiga lähtivät kävelemään. Kävimme Tumpin kanssa läpi aseen käsittelyä kun Jaakko huuti vähän matkan päästä että "jänis lähti ja tulee sinne!" Samalla Taiga alkoi ajamaan ja haukkui pupua. Ensimmäinen ajatus oli että tuleekohan Taiga nyt ihan jäniksen perässä kun ei kerkeä kauaa ajamaan kun ovat jo tässä kohdalla. Kuulin kuitenkin Taigan olevan kauempana ja kuin tilauksesta jänis juoksee suoraan edestäni sivuittain n. 15 metrin päästä. Vauhti oli hurja ja tähtäsin hetken ja otin vähän ennakkoa ja ammuin. Jänis pyörähti kuperkeikan ja jäi siihen. Jäi siihen!!!! Mä osuin!! Siis se fiilis mikä siitä tuli oli aivan uskomattoman hieno! Sydän hakkasi ihan hulluna ja kädet tärisivät vielä pitkään. Monta kertaa olen ollut mukana metsällä pääsemättä edes kokeilemaan sitä ensimmäistä riistalaukausta. Nyt se tuli ja onnistuin heti! Ihan uskomatonta. Oli tähdet niin kohdallaan että pupu juoksi niin hyvälle hollille. Kohta Taiga tuli perästä ja pääsi vähän pöllyyttämään jänöä. Se oli myös Taigan ensimmäinen jänis! Tottakai ampuja suolistaa itse ja näin tein poikien opastuksella. Ei ollut edes hankala homma! Taiga sai siinä samalla herkkuja, kyllä maistui! Jänö kotiin roikkumaan ja pian lihoiksi.

Olin miettinyt aiemmin miltä minusta tuntuu kun ammun ensimmäisen eläimeni. En tiedä miksi, mutta minulle ei tullut yhtään huono omatunto vaikka olin ajatellut että se varmasti tuntuu edes vähän pahalta. Katselin kuollutta metsäjänistä ja kyllä siitä on söpö kaukana. Ei siinä ollut mitään samaa kuin Vili Vilperissä, kääpiökanissa mikä minulla oli pienenä. Nämä metsän kasvatit ovat aivan eri eläimiä. Ihminen on metsästänyt eläimiä aina ja niin se vain menee. Tuokin jänö päätyy ruokapöytään ja näin se menee kiertoon. Niin se vain menee. Jos minä en olisi sitä ampunut sen olisi tehnyt joku muu tai se olisi jonkun pedon ruokana. Yllättyin jopa etteivät kaikki olleet superiloisia puolestani vaan olinkin raaka pupun tappaja. No ihmiset ovat erilaisia eikä kaikkien tarvitse metsästyksestä pitääkään. Itselle tämä oli ehdottomasti se seuraava askel ja loi aivan käsittömätöntä uskoa omaan tekemiseen. Minä onnistuin ja saan olla siitä ylpeä.

-Riikka