Uusi koira, oma haulikko ja toinen riistalaukaus

Ohhoh jopas on taas vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen kuulumisia kertoillu. Tässä ollut vähän muuttohässäkkää niin ei ole kerennyt/jaksanut kirjoitella. Nyt alkaa jo paikat olemaan sillä mallilla että on aikaa muuhunkin! Kalalla ei ole tullut käytyä pitkään aikaan! Nyt vain odotellaan niitä jäitä. Käytiin Jaakon kanssa tänään jo katselemassa olisiko yksi lampi jäässä. Olihan se! Mutta vain sentin verran.. Ei ihan vielä ole pilkillekään asiaa. Kelit vain lämpenee täälläpäin.

Ensimmäinen suuri uutinen on kyllä se, että meille tuli perheenlisäystä marraskuussa! Haimme Iisalmesta Riistapiiska Lapinkulta nimisen suomenajokoiran, Hipun. Hippu oli 5kk ikäinen kun hän tuli meille ja opettelee vielä mitä siellä metsässä pitää tehdä. Eilen tosin kävelimme metsässä ja jänis pomppasi Jaakon edestä. Muutaman sekunnin ajan Hippu vaan tuijotti pupua selkeästi miettien että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä?! Sitten se ampaisi perään haukkuen ja ajoi pupua n. puoli tuntia. Kun hukkasi pupun yritti vielä tosi kauan löytää sitä uudestaan, mikä on myös hyvä merkki ettei luovuta samantien. Taitaa olla Hipulla verissä tuo meno. Aika näyttää millainen ajokoira hänestä tulee, sohvakuningatar hän on ainakin! :)

Olin tosiaan käynyt poliisiasemalla hakemassa itselleni aseen hankintalupaa, mistä jo aiemmin kerroinkin. Viime viikolla päätimme lähteä Jaakon kanssa Pieksämäelle GreenTrail nimiseen eräliikkeeseen katsomaan minulle sopivaa haulikkoa. Olin etukäteen jo melkeinpä päättänyt että haluan Beretta Silverpigeon- merkkisen päällekkäispiippuisen. Mallailin siellä muutamia haulikkoja käteen, mutta mukaanhan sieltä lähti tämä kyseinen ase. Ihan huippua, että mulla on nyt ihan oma metsästysase. On itselle niin paljon kivempi, että on tuttu ase matkassa ja on aivan varma siitä miten se pelittää.

Poliisiasemalla kävin vielä pyssyn näyttämässä ja nyt on sille myös kantolupakin. Aseen hankintaprosessi on nyt siis päättynyt.

Ja joululahjaksi sain jo kuksan ja pari puukkoa! Niitä mulla ei ollutkaan.

Muutimme tosiaan tänne varsin korpeen, joten pääsemme käyttämään koiria ihan lähimetsässä maanomistajan luvalla. Kävelimme viime viikolla siinä Taigan kanssa ennenkuin lähdin töihin ja huomasimme maassa ihan tuoreet pupun papanat. Siitäkös Taiga innostui pupua etsimään, hajut oli niin tuoreet. Odottelin siinä paikallani kun huomasin silmäkulmassani jotain liikettä. Nostin katsettani ja niin puhtaan valkoinen jänis kipittää suoraan minua kohti. Se tuli melkein metrin päähän ja yritin ottaa siitä kuvaa, kun se säikkyi ja paineli menemään. Pian Taiga alkaa haukkua ja lähtee seuraamaan pupua. Ajo alkoi ja oli aika pätkivää, tosin tuuli aika kovaa ja meni aika kauas, että voi olla etten vain kuullut. Vähän ajan kuluttua Taiga oli hukannut pupun ja tuli luokseni. Ihan hyvä tosin niin kerkesin töihin! Ja ihan mahtavaa että parin sadan metrin päässä talostamme majailee ainakin yksi puppeli.

Taiga, jänisten kauhu :P

Viime perjantaina kävin sitten Taigan kanssa uudestaan etsimässä tätä pupua. Nyt oli pyssykin matkassa. Taiga ei ainakaan vielä osaa itsenäisesti etsiä jäniksen hajuja vaan sen kanssa täytyy kävellä metsässä. Koko ajan se kyllä käy isompia lenkkejä heittämässä. Ehkä se siitä ja musta on oikeastaan kivempi kävellä vähän kun olla vaan paikallaan metän reunalla. No Taiga meni taas omaa lenkkiään mun edellä ja sitten kuului ensin kimeä haukahdus (pupu nähty) ja sitten alkoi tasainen ajohaukunta (pupun perässä juoksua). Voi että tuo hetki on oikeasti kaikista jännin! Samantien panokset piippuun ja hiippailemaan oletetulle paikalle mistä jänis voisi tulla. Taigalla ei ollut edes tutkapantaa kaulassa, joten piti ihan vaan kuunnella tarkasti missä ajaa. Kävelin pikkusen sitä paikkaa kohti missä näin pupun viimeksi menevän. Jäin kolmen uran risteykseen odottamaan, josta oli hyvät näkymät moneen suuntaan. Taiga ajoi todella hyvin, välillä ajo tosin katkesi tai meni niin kauas etten kuullut. Kun ajo tuli lähemmäs minua odotin vain että näkisin pupun vilahtavan. Ja niinhän minä näin! Suoraan edessäni, mutta oli niin kaukana ettei ollut järkeä yrittää ampua. Kohta Taigakin tuli perässä ja lähdettiin selkeästi uudelle lenkille. Ajo vain jatkui ja jatkui. Lopulta ajo kesti 2 tuntia!! Siis huhhuh! Kyllä oli Taiga puhki kun viimein luovutti pupun perässä juoksemisen. Sen jalat oikein tärisi ja alkoi heti tekemään pesää mun viereen. Vähemmästäkin väsytti kun edellinen pisin ajo oli vain puoli tuntia. Mutta hyvä Taiga!!

Taiga aivan puhki! Onneksi jaksoi kotiin syömään lepämään :)

Viime sunnuntaina suuntasimme vähän kauemmaksi, vajaan tunnin ajomatkan päähän metsälle.

Ensin minä lähdin kävelemään Taigan kanssa lenkkiä metsään ja Jaakko jäi tielle jousen kanssa odottamaan. Tällä lenkillä ei pupua löytynyt. Vaihdoimme osia ja Jaakko lähti kävelemään tien toista puolta Taigan kanssa ja minä jäin odottamaan. Vähän ajan päästä kuului se ihanan jännittävä kimeä haukahdus jonka perään tasaista haukkua. Taiga oli pupun perässä. Äkkiä pyssy käteen ja tutkailemaan kartasta mihin suuntaan pupu vie. Katsoin kumpaan suuntaan tietä pupu suuntaa ja sitten vain odottelemaan kävisikö niin hyvä tuuri että tullessaan tielle jänis kääntyisi minun suuntaan. Otin varmistimen jo pois päältä ja odotin ihan liikkumatta. Kuulin Taigan haukkuvan koko ajan lähempänä. Ei aikaakaan kun kulman takaa tietä juoksentelee hiljaa jänis suoraan minua kohti. Pahin pelkoni on ollut etten osaa arvioida etäisyyttä jänikseen. Kuinka lähelle hermot kestää sen päästää. Hoin vaan mielessäni odota odota odota.. Sitten kun etäisyys tuntui sopivalta nostin piipun, tähtäsin ja ammuin. Ja siihen taas jäi!! Siis mitä?! Se ei karannut! Kohta Taigakin juoksenteli pupun luo! N. puolen tunnin ajo pupu selätetty. JEEEE!! 

Oikeasti tää on kyllä myös niin paljon tuurista kiinni, että se pupu osuu kohdalle. Ja miten se nytkin lähti tulemaan suoraan mua kohti? Ei niistä tiedä millaista lenkkiä heittävät.. Kun tässä tulee nyt käytyä metsällä niin alkaa varmaan oppia mistä paikoista ne yleensä kulkevat ja millaisissa paikoissa majailevat. Sen ainakin tiedän jo nyt, että koska maa ei ole kovin valkoinen ja puput ovat, niin ovat tosi arkoja ja pysyvät piilossa eivätkä liiku kovin paljon. Jäniksen metsästys jatkuu helmikuun loppuun asti, eli hyvin kerkeää käydä oppimassa uutta varsinkin kun näyttää siltä ettei pilkillekään vielä vähään aikaan pääse.

Suolistin pupun ja annoin Taigalle palkinnoksi maksan, keuhkot ja sydämen. Herkkua tuntui olevan! Kotona laitoimme sen vielä roikkumaan maakellariin ja viikonloppuna teemme siitä paistia leivinuunissa. Namiiii.

Varoitus! Seuraava kuva ei ole heikkohermoisille! Äiti varo, verta näkyvissä ettet vaan pyörry! :D

Maha auki, sisälmykset ulos ja roikkumaan. Aika helppoo jo!

Jäniksen metsästys on niin jännittävää ja mahtavaa että olen ihan koukussa! Mä oon oikeasti tosi yllättynyt että kaks kertaa oon ampunut jänistä ja kummallakin kerralla osunut. En ois voinu uskoo! Ehkä seuraava menee jo ohi.. Jaakko tosin sanoi, että pupuihin on ihan helppo osua verrattuna lintuihin joissa pitää olla pikkusen nopeammat refleksit ja mä tiedän et oon tosi hidas, joten ehkä tää pupujen metsästys on mun juttu. Mut saa nähdä, mulla on vielä kaikki muu kokeilematta! ;)

Ps. Paistettiin muuten jo yks kinkku leivinuunissa niin oli muuten hyvää eväsleipien päällä!! Korostan sanaa oli.. Se kinkku oli ja meni.. Uutta ostamaan! :D

Terkuin Riikka

Ensimmäinen riistalaukaus

Noniin tulihan se sieltä! Pääsin vihdoin ampumaan sen ensimmäisen riistalaukauksen. Ja sehän päättyi juuri niinkuin pitikin. Aivan mahtava fiilis.

Alunperin ei oltu edes suunniteltu että lähtisimme metsälle tänä päivänä. Aamupalan jälkeen ajattelimme kuitenkin Jaakon, Jaakon iskän Tumpin ja Taigan kanssa käydä lähistöllä olevassa paikassa katsomassa olisiko pupu vielä maisemissa. Se oli siellä aiemmin syksystä nähty, mutta nyt vähään aikaan ei siitä ollut mitään havaintoa. Lähettiin vaan vähän kattelemaan  ja paistelemaan makkaraa.

Makkaratulilla :)

Vähän aikaa sitten kävin läpi oman ampuma-aseen hankintalupaprosessin. Ensin piti todistaa poliisiasemalla tarkoitus mihin asetta olin hankkimassa ja millaista asetta. Tämä oli itselle varsin yksinkertainen juttu, sillä aseeksi halusin haulikon ja sillä metsästettävä riista tulisi olemaan vesilinnut, metsäkanalinnut sekä jänikset. Pienriistaa siis vielä toistaiseksi. Pääsin samalla poliisiasemareissulla suorittamaan ns. Pällitestin, jossa lyhykäisyydessään pyritään testaamaan onko minulla taipumusta itsetuhoisuuteen tai mielialaongelmia. Kysymykset oikeasti naurattivat välillä, mutta jos tämän testin avulla saadaan haravoitua oikeasti pois edes muutama väärillä perusteilla asetta hankkiva, on se varmasti ajanut asiansa. Testi sisälsi reilusti toistasataa erilaista väittämää joihin vastasin kyllä tai ei. Heti testin tehtyä sain virkailijalta vastauksen että testi oli mennyt onnistuneesti läpi ja minuun oltaisiin yhteydessä jolloin varattaisiin aikaa poliisin kanssa haastatteluun.

Taisi olla jo seuraavalla viikolla kun asemalta oltiin minuun yhteydessä ja sain ajan varattua. Lueskelin vähän keskustelupalstoja mitä tämä haastattelu tulisi sisältämään. Ja hui mitä kaikkee sieltä löytyi. Jollekin poliisi oli alkanut kovistelemaan että mihin sinäkin akka asetta tarvitset ja muillakin oli kokemuksia joissa poliisi oli yrittänyt ns. saada hakijaa kuumenemaan ja näin arvioisi reaktioita. Mutta nämä on taas näitä keskustelupalstojen heikkouksia että ei voi tietää pitääkö ne lähellekään paikkaansa. Odottelin sitten aika jännittyneenä Jyväskylän poliisiaseman aulassa, kunnes jylhän kuuloinen miesääni kutsui minua nimeltä. Auts, tietty mulle sattui iso, kalju ja äkäisen oloinen poliisi. Itselle poliisi on aina ollut ja on edelleen suuri auktoriteetti, joten kyllähän se vähän jännitti kun menimme istumaan vastakkain hänen toimistoonsa. Voin sanoa etten ikinä ole ollut missään noin hiillostavassa tilanteessa. Poliisi ei ollut minua kohtaan töykeä, mutta ymmärrettävästi halusi saada kunnolla selville miksi nuori nainen haluaa metsästää. Ja olenko minä sopiva sellaiseen vastuuseen minkä aseen hallussapito edellyttää. Eniten poliisia mietitytti se onko ilmoittamani puoliautomaatti haulikko minulle ehkä sittenkään sopiva ase ensimmäiseksi. Hän kehotti vakavasti harkitsemaan päällekkäispiippuista, jotta kaikki metsästyspäivän tilanteet olisivat minulle mahdollisimman helppoja. En aikonutkaan ostaa asetta heti vaan kokeilla eri vaihtoehtoja ja tehdä päätöksen vasta sitten. Reilun tunnin keskustelun perusteella poliisi myönsi minulle hankintaluvan. Kyllä kädet tärisi kun astuin huoneesta ulos, mutta olo oli kyllä huojentunut. Onneks tällaiseen haastatteluun ei joudu kuin ensimmäistä asetta ostaessa. Hienoa, että poliiseilla on aikaa tehdä kaikkien aseen hankkijoiden kanssa tämä haastattelu, sillä varmasti saadaan myös karsittua pois epäsopivat.

Vähän aikaa sitten kävin kokeilemassa puoliautomaattia ja onhan se totta että en minä meinaa millään saada niitä panoksia edes pois. Niissä on vaan sellainen pieni "nappi" mistä painetaan. Muutenkin sen käyttö on itselle vähän jopa ahdistava. Niin paljon muistettavaa.. Nyt lainasin sitten tälle viimeisimmälle reissulle päällekkäispiippuisen haulikon. Piippu keskeltä auki, panokset piippuun, ase kiinni, varmistin pois ja pam. Muutenkin helppo kantaa niin että haulikko halki ja tilanteen tullessa panokset vain taskusta nopeasti piippuun.

Saavuimme metsälle ja Jaakko ja Taiga lähtivät kävelemään. Kävimme Tumpin kanssa läpi aseen käsittelyä kun Jaakko huuti vähän matkan päästä että "jänis lähti ja tulee sinne!" Samalla Taiga alkoi ajamaan ja haukkui pupua. Ensimmäinen ajatus oli että tuleekohan Taiga nyt ihan jäniksen perässä kun ei kerkeä kauaa ajamaan kun ovat jo tässä kohdalla. Kuulin kuitenkin Taigan olevan kauempana ja kuin tilauksesta jänis juoksee suoraan edestäni sivuittain n. 15 metrin päästä. Vauhti oli hurja ja tähtäsin hetken ja otin vähän ennakkoa ja ammuin. Jänis pyörähti kuperkeikan ja jäi siihen. Jäi siihen!!!! Mä osuin!! Siis se fiilis mikä siitä tuli oli aivan uskomattoman hieno! Sydän hakkasi ihan hulluna ja kädet tärisivät vielä pitkään. Monta kertaa olen ollut mukana metsällä pääsemättä edes kokeilemaan sitä ensimmäistä riistalaukausta. Nyt se tuli ja onnistuin heti! Ihan uskomatonta. Oli tähdet niin kohdallaan että pupu juoksi niin hyvälle hollille. Kohta Taiga tuli perästä ja pääsi vähän pöllyyttämään jänöä. Se oli myös Taigan ensimmäinen jänis! Tottakai ampuja suolistaa itse ja näin tein poikien opastuksella. Ei ollut edes hankala homma! Taiga sai siinä samalla herkkuja, kyllä maistui! Jänö kotiin roikkumaan ja pian lihoiksi.

Olin miettinyt aiemmin miltä minusta tuntuu kun ammun ensimmäisen eläimeni. En tiedä miksi, mutta minulle ei tullut yhtään huono omatunto vaikka olin ajatellut että se varmasti tuntuu edes vähän pahalta. Katselin kuollutta metsäjänistä ja kyllä siitä on söpö kaukana. Ei siinä ollut mitään samaa kuin Vili Vilperissä, kääpiökanissa mikä minulla oli pienenä. Nämä metsän kasvatit ovat aivan eri eläimiä. Ihminen on metsästänyt eläimiä aina ja niin se vain menee. Tuokin jänö päätyy ruokapöytään ja näin se menee kiertoon. Niin se vain menee. Jos minä en olisi sitä ampunut sen olisi tehnyt joku muu tai se olisi jonkun pedon ruokana. Yllättyin jopa etteivät kaikki olleet superiloisia puolestani vaan olinkin raaka pupun tappaja. No ihmiset ovat erilaisia eikä kaikkien tarvitse metsästyksestä pitääkään. Itselle tämä oli ehdottomasti se seuraava askel ja loi aivan käsittömätöntä uskoa omaan tekemiseen. Minä onnistuin ja saan olla siitä ylpeä.

-Riikka

Muutoksen tuulia!

Oijoi nytpäs on ollut pitkä tauko kun olen viimeksi tänne kirjoitellut! Vähän kiirettä pukannut eikä kalallakaan ole tullut hirveästi käytyä.

Perhokalastuskausihan päättyi omalta osaltani syyskuun ekana viikonloppuna jolloin pyörähdimme pohjoisessa kalastelemassa. Tästä reissusta kuulette tarkemmin sitten vähän myöhemmin. Rauhoitusaikahan koskilla alkoi 11.9. joten ensi kesään menee ennenkuin taas perhovapa heiluu. Rauhoitusaika koskilla loppuu kyllä 15.11, mutta toistaiseksi tuohon aikaan pilkkiminen on kiinnostanut enemmän kuin perhokalastus. Ja niin käy varmaan tänäkin talvena. Kova polte perhostelusta jäi kyllä päälle. Alkoi jo tuntua, että se sujuu, välineet alkaa olla kohillaan ja kalojakin päässyt väsyttelemään. Alan siis pikkuhiljaa tajuta mistä tässä on oikein kyse. Innolla ensi kesää odottaen!

Taigan kanssa pohjosissa

 Uistelemassa ollaan käyty muutamana iltana, muttei ole tullut mitään supersaaliita. Aina sieltä jotain on noussut, muttei mitään erityisen mieleenpainuvaa.

Isoon järväriinkin nappasi ei niin iso kuha

Kerran oli kyllä hauska juttu kun laskettiin Jaakon kanssa ekaa vaappua veteen ja kun oltiin laittamassa siihen plaanaria kiinni niin Jaakko tokas et ei vitsit, sielhän on jo kala kiinni! No minä kelailin sitä ja sellainen ihan hyvänkokoinen hauki siellä pisti kovastikin vastaan. Sain kelattua sen veneen viereen ja siitähän se ampaisi veneen alle ja goodbye. Ei pysynyt millään. No ei muutakun laskettiin taas ja sama juttu! Plaanaria laittaessa taas siellä oli joku! Nauratti oikein että pitäskö laskee noi muut vavat veteen ennen tätä kun ei tästä tuu nyt mitään! Tai no hyvä vaan että nappaa, nyt tosin siiman päässä oli vain pieni ahven.

 Sain myös yhtenä iltana taimenen! Eikä ottanut edes lusikkaan vaan tähän mun lemppari vaappuun Pygmiin, joka ei oo ulkonäöllä pilattu :D En ois uskonu et tuo kelpaa lohille tai taimenille.

Papukaijan värinen Pygmi vaappu vasemmalla

Merkattu taimen. keltainen tikku näkyy selässä.

Mielenkiintoista siinä taimenessa oli, et se oli merkattu. Sen selkään oli upotettu tikku, jossa oli osoite www.luke.fi ja sitten koodi. Luke on lyhenne luonnonvarakeskuksesta ja he keräävät näillä merkkauksilla tietoa istutetuista kaloista. Nettisivuilta pystyy helposti lähettämään heille kalan tiedot ja näin ollen auttamaan heitä tutkimaan miten esim. nuo taimenet kasvavat ja kehittyvät tuossa meidän järvessä. Pian tilillekin napsahti 5 euroa tästä kiitokseksi. Postista tuli myös lappu, josta kävi ilmi , että kala minkä sain oli istutettu 8.5.2015 ja oli silloin 24,6cm pitkä. Eli aika paljon oli kasvanut vain kesän aikana pituutta, kun se oli kyllä 45-50cm tuolloin. Mielenkiintoista!

Postia Lukelta

Mutta sitten, TITTIDIDII, muutoksen tuulia! Sillä suunnitelmissa olisi nyt laajentaa

blogin sisältöä. Nimittäin kalastus- ja METSÄSTYS blogiksi. O-ou moni varmasti ajattelee.. Mutta kyllä näin todennäköisesti tulee tapahtumaan. Metsästäjätutkinnon olen suorittanut jo 2014 keväällä, mutta yhtään riistalaukausta en ole vielä päässyt ampumaan. Tällä hetkellä olen hankkimassa omaa asetta ja jos ja kun kaikki menee hyvin päästään vielä Taigan kanssa yhdessä pupumetälle ennen helmikuun loppua, mihin asti niitä saa metsästää. Itseäni kiinnostaisi eniten metsästää jänistä Taigan ajosta (ehkä joskus!), sorsastus ja miksei kanalintujenkin metsästys. Se tuntuu vielä vaan aika kaukaiselta ajatukselta ennen kuin olen päässyt kunnolla harjoittelemaan ampumista ampumaradalla. Kiekkoja pitää tippua ennenkuin alan metsässä ampumaan. Etäisyyksien ja ennakon hahmottaminen tuntuu vielä niin haasteelliselta.

HYVÄKSYTTY!

Olemme käyttäneet Taigaa tosi ahkeraan metsässä ja ihan vaan kävelleet sen kanssa pitkiäkin pätkiä. Se ei vielä osaa itse lähteä kovinkan pitkälle yksinään etsimään hajuja, mutta koko ajan se selvästi hakee kauempaa. 

Nyt Taiga on ajanut jänistä jo neljänä päivänä peräkkäin!! Siis mitä? Sehän on vasta 5kk!! Kaksi ekaa kertaa olin tietty töissä, mutta seurasin siellä välillä puhelimestani. Taigalle hankittiin b-bark merkkinen tutkapanta ja se on yhteydessä meidän kännyköihin. Eli voidaan seurata sen ajoja mistä vain missä puhelinkin toimii. Ainut huono puoli siinä on kyllä oman puhelimen akun kesto.. Mutta tänään ajattelinkin hakea vähän lisävirtaa niin saa ladattua sitä sitten maastossa.

Eka ajo oli ollut tuossa lähellä olevalla pellolla, josta Taigan edestä oli pupu pompannut karkuun. Sen ajo oli kestänyt puoli tuntia ja sisälsi jo kaksi hukkaa jotka oli kummatkin selvittänyt yksin ja löytänyt pupun uudestaan. Kolmas hukka ei sitten ollut enää löytynyt ja ajo oli päättynyt. Toisella kerralla Taigan äiti Telma ajoi pupua saaressa ja Taiga oli odottanut Jaakon kanssa kunnes pupu oli tullut ihan heidän viereensä ja siitä Taiga lähti sitten Telman kanssa sitä ajamaan. Jonkin aikaa se oli jaksanut taas pinkoa perässä kunnes hukkui. 

Taiga ja Telma

Toissapäivänä menimme taas kävelemään tuohon läheiselle pellolle ja nyt minäkin näin ja kuulin kun Taiga ajoi ensimmäisen kerran! Rusakko pomppasi pellon reunalta metsään ja pian Taigakin äkkäsi hajun ja alkoi pinkoa perään! Se kuulosti ihan oikealta ajokoiralta! Miten se voikaan osata haukkua? Kohta näimme kun pupu pinkaisi metsästä pellon poikki ja pian Taiga perässä! En oo ikinä nähnyt sen juoksevan noin kovaa. Aika pitkän pätkän taas seurasi hajua, kunnes hukkui. Ja sitten eilen illalla olimme Taigan kanssa kahdestaan metsällä. Kävimme yhden pellon katsomassa eikä siellä näkynyt ketään, olimme autolla siirtymässä toiselle pellolle, kun rusakko pinkaisi hiekkatien yli. Ei muutakun auto parkkiin ja Taiga ulos ja se haistoi heti mistä tässä oli kyse. Armoton haukkuminen alkoi heti ja vauhtia piisas taas. Nyt ajo ei ollut kovin pitkä ja hukkiakin tuli, vähän hankala paikka kun oltiin siinä hiekkatiellä. Pimeäkin alkoi jo tulla. Sellaisille teille kokeneetkin ajokoirat saattavat pupun hukata. Ne on ovelia vekkuleita.

Varmasti kun näitä ajoja tulee niin itsellekin tulee vähän varmempi olo enkä ole ihan hermoheikko niinkuin nyt. Pelottaa vain kaikki tiet, vaikkei tuollakaan montaa autoa noille teille eksy niin silti.. Taiga ainakin on niin keskittynyt ja vauhkona siinä pupun perässä, etten usko sen tajuavan jos juoksee autotielle. Ei tietenkään pidä viedä koiraa edes metsälle sellaiseen paikkaan, jossa isot asfaltoidut tiet ovat lähellä, mutta vanhemmiten koirat ajavat tietty useita kilsoja ja menevät juuri sinne minne puputkin. Väistämättä tulee siis varmasti vastaan että Taigakin joskus viipottaa jonkinlaisella tiellä ainakin. Toivonkin siis kaikkia, jotka ajelette noille pienemmilläkin teillä niin varovaisuutta ja tarkkuutta, sillä esimerkiksi tähänkin aikaan vuodesta on jäniksen metsästys käynnissä eikä Taiga varmastikaan ole ainoa pikkuruinen ajokoiranalku joka tuolla viipottaa. Taigan pannassa on onneksi puhelimella päälle laitettava Led-valo, joka on kyllä tosi kätevä kun koira muuten on niin tumma ja näin ollen vaikeasti huomattava.

Todella jännittävää ja mielekästä seurata Taigan kehitystä. Kun se oli ihan pikkuinen se ei suostunut metsässä kävelemään kuin perässä ja nyt se jo viilettää pupujen perässä kuin mikäkin ajokoira!

Ajokoira? Minä vai?

Mutta tällaista tällakertaa. Saa nähdä onko jo hiukan viileää lähteä enään uistelemaan, ehkä vielä jokupäivä. Nyt voisi alkaa niitä lohiakin jo saamaan, kun vedet ovat viilenneet. Kovasti odotan jo kyllä että pääsisi pilkille! Ei mene kyllä enään kauaa, hyvä merkki siitä oli jo se kun pari päivää sitten oli ollut yöllä pakkastakin ja jouduin raappaamaan ihan auton ikkunat ennenkuin pääsin lähtemään! Sieltä se talvi vaan tulla jolkottaa! :)

Jake fiilistelee syksyä ;D

-Riksu

Vihdoin omat kahluuvermeet!

Nyt mäkin pääsen oikeasti kunnolla opettelemaan kahlausta koskessa. Ja parasta ehkä se, että pääsen oikeasti heittelemään perhoa paljon paremmilta paikoilta kuin vain rannalta.

Tähän asti oon käyttänyt Papalta saamia kahluusaappaita sekä lainannut veljeni Pasin housuja ja kenkiä, jotka on tuoneet pienen lisähaasteen kun ovat olleet muutamaa numeroa liian suuret!

Hankin nyt Visionin Loikka - merkkiset kahluukengät sekä Visionin Ikon -malliset kahluuhousut.

(2 alinta kuvaa: http://www.visionflyfishing.com/page.php?page_id=242)

Sunnuntaina nämä saivat ensikosketuksen veteen ja ai että oli mahtavaa!! Tykkäsin tosi paljon, eikä kahlaaminen pelottanut juuri lainkaan. Välillä kahlasin jo niin syvällä, että housut melkein hörppäsivät vettä! Kengät tuntuivat tosi luotettavilta, eikä tullut sellaista oloa että voisi liukastua kiven päällä. Edelleen virran voima on pelottavan tuntuinen, mutta kyllä hyvillä vehkeillä se onnistuu kastumatta. Vaikka varmasti se uiminenkin on vielä joskus edessä. Nyt vaan paljon kahlaamista niin sekin kehittyy varmasti. Toistaiseksi olen vielä todella hidas!!

Kauhee polte päästä vielä koskelle ennenkuin rauhoitus alkaa! Ehkä tässä vielä kerkeää!

-Riikka

Muikkuja tulloo!

Nyt oli pakko tulla vielä pikaisesti kertoo meidän muikkusaaliista! 

Eilen illalla päätettiin papan kanssa viedä muikkuverkot. Ei laitettu kuin kolmet verkot, mutta jos niihin nyt muutama muikku eksyisi. Keli oli suht tyyni ja saatiin verkot aikalailla sinne minne pappa ne ajatteli. Kaikuluotainkin hetkellisesti temppuili, mutta sehän ei näköjään haitannut!

Aamulla sitten lähdettiin ysiltä verkon nostoon rannasta ja tuuli kävi pohjoisesta, joten aallokko oli aika kova kun päästiin selälle. Siinä sitten alettiin nostamaan verkkoja. Tuuli tuotti pikkusen vaikeuksia kun meinattiin lennellä veneen puolelta toiselle. Alkuun ei tullut kuin muutama muikku, mutta sitten niitä alkoi olemaan verkoissa ihan kiitettävästi! Kuvat puhukoon puolestaan!

Sieltä niitä muikkuja nousee

Pappa ja muikkuja!

Muikkuja alkoi nousta niin ettei niitä pystynyt irrottamaan siinä tuulessa, joten verkot kaloineen laatikkoon. Ajoimme Paarmakalliolle ja siellä pystyimme rauhassa irrottamaan muikut.

 

Ja siinä Pietarin kalasaalis! Ämpärillinen muikkuja!

Juotiin Paarmakalliolla vielä ansaitut kahvit ja syötiin mummon tekemät sämpylät! Kyllä maistui!

Sitten ajeltiin mummolaan vielä siivoamaan kalat. Illalla on pöytä koreana kun syödään muikkuja!

-Riki

Ivalojoki - Juutuanjoki - Näätämöjoki 2015

Huhhei nyt on taas reissu heitetty! 

Viime vuonna kirjoittelin reissun kulkua päivittäin joen varrella vihkoon ja näin oli tarkoitus tehdä tänäkin vuonna. Mutta perus settiä että unohdin vihon ja kynän tietty autoon! Mutta reissun kohokohtia en varmasti unohda millään ja kerron teille nyt niistä.

Reissuun lähti siis minä, Jaakko, Taiga, veljeni Pasi sekä Jaakon isä Tuomo. Lähdimme liikkeelle perjantaina 31.7 iltapäivällä. Matkaa olisi edessä monen monta tuntia. Ensimmäinen etappi oli Ivalojoella. Olimme siellä myöhään, en edes muista monelta.

Ivalojoelle saavuttu ja pojat valkkailee perhoja.

 Painelimme samantien kalaan. Paikka oli ihan ok, vähän ehkä vaikeasti kalastettava. Kalastimme kahdessa eri kohtaa koskea. Yläkoskelta sain ihan kivan kokoisen harjuksen, melkein jopa mitallinen, mutta pääsi siis takaisin uimaan. Väsy alkoi jo painaa, joten palasimme autolle. Nukuimme tuon ensimmäisen yön, tai no muutaman tunnin kaikki autossa. Minä ja Pasi asuntoauton takapedillä ja Tuomo ja Jaakko etupenkeillä. Ihan hyvät unet sain ainakin itse.

Aamulla teimme makkaratulet ja jatkoimme matkaa kohti Juutuanjokea. Kävimme Jaakon kanssa viime vuonnakin Juutualla ja tarkalleen Ritakoskella. Tällä kertaa saimme luvat ainostaan alakoskelle. Mutta ihan kiva niin pääsi näkemään senkin osan koskea! Heti kävi selväksi missä oli joen ottipaikka. Paikallisilla kalastajamiehillä oli kunnon rinki missä heittivät vuorotellen. Joen varressa tällä kohdalla oli jopa tuolit ja pöydät tuotu! Siinä sitten kävivät vuorotellan isoilla kahdenkäden vavoilla kiskomassa. Seurasimme tätä vain vastarannan puolelta, ei oikein kehdannut mennä rinkiin mukaan! :D Jaakko jutteli muutamien paikallisten kalastajien kanssa ja he sanoivat, että meidän lisäksi joella oli vain yksi ulkopaikkakuntalainen kalastaja. Yllättävän paljon paikalliset heittivät joella myös virveliä. Pasi pääsi vierestä näkemään kun paikallinen sai kyseisellä ongella 3 kilon taimenen. Oli viskassu sen vaan rannalle tokaisten "sen on semmosta" ja jatkanut kalastusta muina miehinä :D Hah tais olla aika peruskala tälle paikalliselle. Itsehän ongittiin taas kaikki tyhjää..

Jaakko kalastaa ja Pasi ottaa iisii.

Kuten kuvasta näkyy keli oli märkä! Tarkkaan kun katsoo näkee Jaakon ja Taigan siellä jalkojen juuressa. Ui tuonne kivelle kun oli vaan pakko päästä Jaakon luo.

Taigahan oli tosiaan meillä mukana ja alku menikin ihan hyvin. Juutualla tosin Taiga katosi joen varresta hetkellisesti ja tämä kyllä nosti tunteet pintaan. Kaikki etsittiin ja huudeltiin sitä, mutta ei näkynyt ja kuulunut. Mielikuvitus laukkasi ja ajattelin jo et nyt se on tippunut johonkin kivenkoloon eikä me kuulla sen vinkumista kun koski kuohuu niin kovaäänisesti. Pimeäkin alkoi jo olla. Mutta ei se ollut kuin vartin verran poissa kun jo kirmasi mun luokse! Kyllä siinä itku pääs ku säikähdin niin kovasti. Mutta metästykoira kun siitä on tulossa niin tuo on ihan normaalia. Sehän saattoi vain lähteä jäniksen perään hetkeksi. Tästä jäi kyllä vähäks aikaa kammo et se lähtee kunnolla omille teilleen, mutta Jaakko sai mut ymmärtää et kyllä se sieltä aina palaa. Ja niinhän se aina tuli. Vaikka muutaman kerran lähti poronkin perään ihan innoissaan! :D Niin ja sopulien!

Juutualla majoitumme Pasin kanssa telttaan ja Jaakko ja Tuomo nukkuivat asuntoautossa. Aloimme matkaamaan kohti reissun pääpaikkaa eli Näätämöjokea. Edessä oli 6 km vaellus kohti jokea. Uusi rinkkani pelasi loistavasti! Oli ihanaa kun ei pakottanut olkapäitä vaan vaeltaminen oli mukavaa. Noin kahden tunnin kävelyn jälkeen olimme kohteessa.

Huilitauko matkalla joelle.

 

Minä ja Jaakko ja ihanat maisemat! <3

Kontinpaistama ei ollut muuttunut yhtään viime vuodesta. Ja hyvä niin. Toinen laavuista oli vapaana, joten jätimme suurimman osan tavaroista siihen sateelta suojaan ja pystytimme teltat siihen lähistölle.

Kontinpaistaman laavu.

 Ja eikun kalaan! Ampaisimme heti samalle paikalle mistä Jaakko sai heti ekana sekä toisena iltana lohet viime vuonna. Nyt tästä kohdalta ei napannut. Kävelimme alemmas seuraavalle suvannolle ja kalastelimme siinä pimeän tuloon saakka. Näin aivan jäätävän kokoisen lohen hyppäävän lähes toisella puolella jokea. Se oli kyllä lähellä kymppi kiloisten kerhoa. Pasi pääsi kahlaamaan joen keskivaiheille niin että pystyi heittämään varsin pitkälle. Joka heitto oli pidempi ja pidempi. Taas heitto ja ajattelin mielessäni että nyt oli hyvä ja silloin siima kiristyi ja kala hyppäsi ilmaan koukku suussa! Muistan, että huusin ihan hulluna! NYT ON NYT ON, HYVÄ PASIII!! Kala alkoi lähestyä rantaa ja se ei ollutkaan lohi vaan juuri mitallinen taimen! Todella nätti kala kylläkin.

Pasin taimen ekalta illalta.

Siinä sitten pääsimme heti kalan makuun. Paistelimme sen joen varrella halsterissa. NAM! Mun alkoi särkeä siinä ihan hulluna päätä ja lähdin Taigan kanssa nukkumaan. Muut jäivät vielä muutamaksi tunniksi yrittämään, mutta lohta ei enää sinä yönä näkynyt.

Uusi päivä uudet kujeet! Päänsärkykin oli helpottanut. Aamiaisen jälkeen menimme taas sille Jaakon viime vuoden ottipaikalle. Kalastelimme siinä ensin kaikki neljä, kunnes Tuomo ja Pasi alkoivat etenemään aika vauhdilla. Jäimme Jaakon kanssa vielä tunnollisesti kalastamaan tarkasti tätä kohtaa. Sitten alkoi tapahtua! Apua nousee ihan karvat pystyyn kun vain alan muistelemaan tätä hetkeä. Heittelin bomberia ihan siihen 10-5 m päähän jaloistani ja annoin valua virran mukana. Tällainen perho tulee siis veden pinnalla. N. 5 metrin päässä jaloistani koskessa on vedenalainen kivi ja vedin perhoa sen alapuolelta kun perhoa kävi yrittämässä ihan jäätävän kokoinen lohi! Pikkaisen meni suu ohi perhosta. Näin sen oikeesti niin läheltä että alkoi jalat tutisemaan. Sanoin tästä Jaakolle ja tarkistin perukkeeni solmujen varalta. KOLME solmua oli tullut perukkeeseen ja se oli ihan pakko vaihtaa uuteen. Jos tuollainen lohi nappaisi ei ne solmukohdat kestäisi vaan siimat menisivät ihan varmasti poikki! No menin vaihtamaan peruketta ja Jaakko sanoi kokeilevansa tätä kohtaa sillä aikaa. Ja arvaatte varmaan mitä sitten tapahtui?!?! Jaakko huutaa että nyt on kiinni! Ja että ei ole mikään ihan pieni. Ajattelin mielessäni että jos se on se sama minkä minä näin se ei todellakaan ole pieni. Jaakko väsytteli lohta jonkin aikaa ja minä katsoin vain vierestä kauhusta kankeana. Lohi junnasi vain pohjassa lähes liikkumatta. Lopulta Jaakko pääsi näkemään lohen ja sanoi tää on oikeesti iso, tää on lähellä 10 kiloo!! En voinut uskoa korviani!! Siis mitä!? Jaakko onki tuolla hetkellä pienellä seiska luokan vavalla eikä edes isommalla kahden käden vavalla. Tämä teki tilanteesta vielä jännittävämpää. Vapa oli oikeasti ihan kaksinkerroin. Alettiin sitten miettimään miten ihmeessä me saadaan se ylös? Haaviinhan tuo ei tulisi millään mahtumaan. Näin horisontissa kun Tuomokin katosi näkyvistä, joten oli ihan turha huudella apuja. Sanoin Jaakolle että tässä voi käydä tosi hyvin tai tosi huonosti..... Ei siinä auttanut, Jaakko väsytteli lohta kohti rantaa ja minun oli otettava se ylös käsin! Joo ei mitään paineita! Tämä jos multa pääsee karkuun en tule kestämään sitä! Niinpä käden koskiessa lohen pyrstön etupuolelle päätin, että tämä ei muuten pääse karkuun! En oikein tarkkaan muista miten se tapahtui, mutta pian lohi oli rannalla jalkovälissäni ja pidin sitä kaksin käsin paikoillaan. Oikeesti, en unohdä tätä koskaan. Ihan mieletön fiilis!! Ihan kuin ois ite saanut sen!

Siinä se on! 95senttiä lohta! Myös Taiga tykkää :D

Mitattiin lohi ja se oli 95cm pitkä! Todennäköisesti lähempänä 9 kiloa, paino jää arvailujen varaan, koska matkassa ei ollut puntaria. Tämä oli Jaakon suurin kala ikinä! Ehkä jopa koskaan! Tuolta ei oikeasti tuollaisia vaan tule joka päivä. Aivan uskomatonta.. Jälkeenpäin ajatellen mulla on tästä vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta oon super onnellinen Jaakon puolesta, toisaalta taas se ois voinut olla mun lohi..

Kahdenkäden vavalla heittelyä.

Meitsi yrittää saada perhon lentämään. Kova tuuli toi välillä vähän haastetta!

Muutama päivä tästä eteenpäin koostui kalastuksesta, kävelemisestä, syömisestä ja pitkistä yöunista teltassa. Ruokaa oli todellakin riittävästi tällä kertaa. Nälkä ei kyllä ollut! Paitsi Pasi valitteli kyllä nälkää ekoina päivinä, onneks sillä löyty myslipatukoita joka hätään :D

Hienosti lentää perho Pasilla.

Kahvitauolla.

Seuraava mieleenpainuva hetki osui neljännelle kalastuspäivälle. Heräsimme ja päivästä oli tulossa aurinkoinen! Se oli ihanaa, koska keli tähän asti oli ollut koleaa, pilvistä ja aina välillä tihutti vettä. Menimme rantaan syömään aamiaista ja kävelimme sitä pitkin taas paikalle josta paria päivää aikaisemmin nousi Jaakon lohi. Kalastelimme nyt siinä auringonpaisteessa ja nautimme kun jokikin oli ihanan värinen auringossa. Jaakko ja minä heittelimme vierekkäin ja sitten meidän välissä hyppäsi lohi. Minä en yllättäen sitä taas nähnyt mutta Jaakko näki ja neuvoi minulle välittömästi tarkan kohdan mihin heittää. Ensimmäine heitto ja Jaakko neuvoi heittämään seuraavan pikkasen ylemmäs. Sitten se tapahtui. Lohi nousi vedestä, nappasi bomberin ja siima painui veteen. En hetkeen tajunnut mitä tapahtui, ajattelin vaan että pyörähtiköhän taas vaan vieressä, mutta siima painui ja vapa taipui. NYT ON LOHI KIINNI! Huusin ihan innoissani ja samalla jalkani menivät ihan hyytelöksi. Siis oikeesti ihan hirvee tunne kun en pystynyt yhtään liikkumaan! Mua jännitti ihan sikana et se pääsisi karkuun! Vähän haastavaa oli saada se ohjattua niin, että Jaakko saisi sen napattua käsin. Ja pian titti oli Jaakon käsissä. JEEEE!!!!! Selkeesti näki että on kyllä isompi kuin viimevuoden 55 senttinen. Ja niinhän se oli! 63cm ja n. 2,5kg. Ihanaa! Loppupäivän nautiskelin vain ja otin aurinkoa. Lohta olisi ruokana ja se oli mun ansiota!

Siitä nappas! FISH ON!!

Vapa taipuu! Ja pikkusen jäykän ja jännittyneen oloinen asento!

Jeeee! Se on siinä! 63cm.

Ja siinä se nyt paistuu. Herkkua!

Kaikki ei reissussa mennyt kuitenkaan ihan putkeen. Yhtenä päivänä käveltiin taas joen reunaa eteenpäin. Olin jäänyt vähän muista jälkeen. Jaakko onki kahdella ongella ja oli laittanut toisen onkensa nojaamaan puuta vasten. Koukku oli tiukasti upotettuna korkkikahvaan. Pian kuitenkin Jaakko kuuli Taigan vinkuvan rannalla ja vilkaistuaan näki sen juoksevan onki perässään. Taiga oli purrut ongen korkkikahvaa ja koukku oli siitä uponnut Taigan huuleen ja mennyt väkästä myöten läpi. Näin vain Jaakon juoksevan ja pian myös Tuomon juoksevan Taigan luo ja arvasin, että nyt on jotain kamalaa sattunut! Lähdin juoksemaan paikalle. Tuomo piti Taigaa paikallaan ja suuta auki ja Jaakko painoi leikkureilla väkäsen poikki ja veti koukun pois. Onni on tuollainen mies joka ei jää sormi suuhun tuollaisessa tilanteessa <3. Itse en olisi pystynyt mitenkään toimimaan. Operaatio oli pian ohi eikä Taiga ollut moksiskaan. Pieni reikä vain jäi huuleen. Mutta olihan taas pysäyttävän pelottava tilanne. Kaikkea sitä voi sattua.. Onni kyllä että oli noin helposti pois saatavassa paikassa. Tästä taas opittiin ja siitä eteenpäin onget nostettiin korkealle puuhun Taigan ulottumattomiin. Kiitos myös leirissä olleille kanssa kalastajille, jotka toimivat samoin :)

Uninen vauva!

Taiga tarkkailee saako kukaan kalaa, että pääsisi syömään paistettua nahkaa. Siitä tuli kyllä sen lempiruoka tuolla reissulla! :)

Välillä Taiga oli tosi nätisti...

...ja välillä taas oli vähän villimmällä päällä! :D

Aina se oli kärppänä pureskelemassa kalaa jos saatiin.

Jaakko sai reissussa vielä titin ja yhden mitallisen taimenen. Kalassa pysyttiin siis ruokien osalta.

Minä, vesisade ja Jaakon titti.

Nättii!

Pasin turhautumista oli jo viimesenä päivänä hauska seurata, kun hinku saada se ensimmäinen lohi perholla oli kova. Mutta se ei valitettavasti tällä kertaa tullut. Se oli jo lähellä viimeisinä päivinä kun Pasilla tärppäsi ja kaikki oltiin niin innoissaan että nyt se kova yritys palkittiin. Kun lopulta nähtiin mikä siellä siiman päässä oli niin voi sitä pettymyksen määrää! Sitä ei voi sanoin kuvailla. Oltiin tultu tänne asti ja Pasi saa koukutettua viikon kalastuksen jälkeen hauen! Kyllä! Ja parasta vielä se että viime hetkellä siima poikki ja sinne meni perhokin. Kyllä se jälkeenpäin jo vähän naurattaa!

Näinkin voi käydä!

 
Ei mullakaan mennyt viimesenä päivänä enää ihan putkeen. Syytän kyllä tuulta, mutta tämän sattumuksen jälkeen päätin, että eiköhän mun kalastukset tältä reissulta ollu tässä ennenkuin sattuu mitään! :D




Kaloja ei tällä reissulla tullut niinkuin viime vuonna. Mitalliset harjukset jäivät kokonaan saamatta! Lohien hyppyjäkään ei näkynyt läheskään niin paljon kuin vuosi takaperin. Kelihän oli kyllä aivan toinen. Silloin höllittiin auringonpaisteessa ja lämmössä, kun taas nyt oli koleaa ja tihkusateista. Joen vesikin oli kyllä huomattavasti kylmempää. Hyvä reissu silti takana, erilainen kuin viime vuonna ja sehän tekee vain tästä paikasta entistä mielenkiintoisemman. Ei varmasti ollut viimeinen kerta. Nähdään taas Näätämöjoki :)

 
-Riikka